kulttuuri / marraskuu 14, 2012 - 08:14

Tragedia perhesuhteista ja erilaisuudesta

kuva: Julia Veselova

Eräjärven Tupateatteri tarjoili ajatuksia ihmisen vastuusta, omien pahojen tekojen sovittamisesta, erilaisuudesta ja samanlaisuudesta. Missä on kotisi, enkeli? -näytelmä esitettiin kahdesti Karjalan Kansallisen teatterin pienellä näyttämöllä lauantaina.

Näytelmä oli aikoinaan hyvin tuttu petroskoilaiskatsojille. Karjalan kirjailijan Raisa Mustosen kirjoittaman vahvan draaman ohjasi ensimmäisenä Kansallisessa teatterissa sen entinen johtaja Edvin Alatalo.

Missä on kotisi, enkeli? on traaginen kuvaus rikkinäisestä perheestä, joka eksyy ihmeelliseen ja hieman pelottavaan Taipolaan. Siellä se tapaa hyvin omituisia asukkaita, joihin ei saa mitään kontaktia ja joilla ei ole yhteistä kieltä. Taipolassa perheen menneisyyden salaisuudet paljastuvat, jokainen etsii synninpäästöä tekojensa vuoksi.

Näyttelijät tekivät vaikuttavat roolit Jarmo Skönin ohjauksessa.

— Harvoin on sattunut eteeni näytelmätekstiä, joka on saanut minut pohtimaan omaa olemassaoloani sekä suhdettani uskontoon ja uskomuksiin näin paljon, Skön kertoo.

Missä on kotisi, enkeli on näytelmätekstinä hyvin mielenkiintoinen ja monitasoinen.

— Kaikki mystiikan ulottuvuudet eivät meille tekstiä luettaessa auenneet, mutta saimme hyvää tulkintaa kylässämme asuvalta Vasili Rjagojevilta. Laajaa kansainvälisyyttä ja lopultakin ihmisten samankaltaisuutta kulttuurista riippumatta tulee tekstissä paljon esille, Tupateatterin puheenjohtaja ja mykän perheen vaimona esiintyvä Anne Kahelin sanoo.

Ohjaaja ja näyttelijät tutustuivat esitystä tehdessä venäläisiin uskomuksiin ja mytologiaan, jotka eivät olleet heille tuttuja ennen. Vanhojen venäläisten uskomusten mukaan jäniksen näkeminen merkitsee vaaraa, onnettomuutta tai kuolemaa. Leppäkerttu on pyhä eläin.

— Täysin uusia asioita minulle, Jarmo Skön paljastaa.

Leppäkerttu-runo esiintyy näytelmässä kolmella eri kielellä, portugaliksi, venäjäksi ja suomeksi.

 Ohjaajan mukaan eri paikoista kotoisin olevat ihmiset eivät ehkä ole niin erilaisia, mutta silti tapojen ja uskomusten takia heidän on vaikea ymmärtää toista ihmistä.

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 14. marraskuuta.

2 kommentit

Kommentit

Käyttäjän Juha Veikko kuva
Lähettänyt To, 11/15/2012 - 15:26 käyttäjä Juha Veikko
Olisipa kiinnostavaa nähdä tämä näytelmä myös Suomessa! Uskon, että sillä olisi meillekin annettavaa.
Lähettänyt Su, 11/18/2012 - 15:09 käyttäjä JSHilden
-ti 27.11.12 klo 19.30 Tampereen Ylioppilasteatterissa -la 01.12.12 klo 18.00 Eräjärven Tupateatterissa