pääkirjoitus / tammikuu 14, 2020 - 16:35 / päivitetty tammikuu 17, 2020 - 16:50

2020: toiveita ja haasteita

Mikko Nesvitski

Merkkivuoden ensimmäinen lehti on juuri lähtenyt painoon. Merkkivuosi sikäli, että vuonna 2020 Karjalan tasavalta täyttää 100 vuotta, ja suuret juhlat on tulossa. Tasavallan vuosipäivään olemme valmistautuneet uutterasti vähintään viiden viime vuoden aikana, vuosi vuodelta yhä vain uutterammin. Korjattiin, rakennettiin, padottiin, liitettiin, kehitettiin ja parannettiin kaikin voimin eri puolilla tasavaltaa.

Todella paljon on jo saatu aikaan monilla aloilla, tasavallan valtionvelan lyhentämisestä ja uusien tuotantojen perustamisesta aina uusien päiväkotien ja matkailureittien avaamiseen. Kuitenkin paljon on vielä tehtävä. Sen takia alkaneesta vuodesta tuleekin Karjala 100 -ohjelman haasteellisin ja kaikilta puolin vaikein vuosi.

 

Varsinaiset juhlallisuudet päätettiin siirtää kesäkuun alusta syyskuun alkuun muun muassa ilmastollisista syistä: kesäkuun alku on uudemman historiamme aikana ollut Karjalassa koleaa ja sateista aikaa, joka ei juuri suosi juhlimista.

Toki ajankohdan siirrolla on myös käytännöllisiä perusteluita: muutos antaa varmemmin aikaa viedä päätökseen se, mikä vielä on puolitiessä. Tiedossa on runsaasti raha-avustusta liittovaltion tämän vuoden budjetista, ja tasavallan on pantava hihat heilumaan, jotta avustus olisi käytetty mahdollisimman tehokkaasti. Haasteelliselta vuodelta toivotaan paljon. Karjalalta odotetaan paatoksellisesti sanoen läpimurtoa eri aloilla, mutta viime kädessä asukkaiden elämänlaadun parantamista.

 

Tulossa on tänä vuonna myös toiset, vähemmän pienemmät, mutta mittakaavaan suhteutettuna yhtä suuret juhlat. Karjalan Sanomat täyttää ensi lokakuussa sata vuotta. Tätä nykyä lehtemme on tasavallan vanhin, yhä ilmestyvä printtimedia, mikä korostaa tulevan juhlapäivämme merkitystä ja merkittävyyttä.

Näillä näkymin tuleva lokakuu näyttää yhtä rikassisältöiseltä, kun Karjalan tasavallan juhlasyyskuu. Erilaisia tapahtumia aiomme järjestää pitkin vuotta, mutta tärkeimmät ovat tietysti lokakuun alussa, jolloin 100-vuotispäivää juhlimme lukijoille suunnatuin monipuolisin aktiviteetein viikon ajan. Lehden juhlaviikosta siirrytään sulavasti suomen kielen viikkoon, jota tänä vuonna on tarkoitus järjestää niin Petroskoissa kuin ensimmäistä kertaa myös muualla. Sitten vuorossa on Petroskoin ja Varkauden kummisuhteiden 55-vuotisjuhlavuoden juhlallisuudet. Eli aito suomalaisväritteinen syksy on luvassa.

0 kommentit