pääkirjoitus / huhtikuu 14, 2015 - 16:09

25 vuotta paluumuuttoa

Mikko Nesvitski

Monen inkerinsuomalaisen elämässä tapahtui ratkaiseva käänne 25 vuotta sitten, kun Suomen presidentti Mauno Koivisto sanoi 10. huhtikuuta 1990, että inkeriläisillä on oikeus muuttaa takaisin Suomeen paluumuuttajina.

Neljännesvuosisadan aikana Suomeen on eri arvioiden mukaan muuttanut 30000—35000 inkeriläistä. Paluumuutto on muuttanut Suomea ja Luoteis-Venäjää oleellisesti. Toisin kuin Koivisto ajatteli, se ei ole tuonut Suomeen pelkästään suomenkielisiä vanhuksia, vaan myös suuren määrän venäjänkielisiä työikäisiä. Heillä on kiistatta ollut huomattava rooli Suomen kehityksessä viime vuosikymmeninä. Pietarin alueella ja Karjalan tasavallassa paluumuutto on vuorostaan vauhdittanut inkerinsuomalaisuuden kuihtumista ja suomenkielisen ympäristön supistumista.

 

Paremman elämän toivo oli päällimmäisenä sysäyksenä monen inkeriläisperheen muuttopäätökselle etenkin 1990-luvun tiukoissa taloudellisissa oloissa. Oleellisimpana on kuitenkin ollut inkeriläisen identiteetin säilyttämisen tarve. Tämä on osoittautunut monta kertaa vaivalloisemmaksi asiaksi, kuin pelkkä uuteen asuinympäristöön sopeutuminen, joka ei sekään ollut niin helppoa kuin alussa saattoi tuntua.

Suomi on tarjonnut inkeriläisille kaikki mahdollisuudet suomen kielen ja luterilaisen uskonnon säilyttämiseen. Identiteetti on toki laajempi käsitys kuin vain kieli tai uskonnonharjoittaminen. Oletan että etenkin Suomessa varttuneen inkeriläissukupolven edustajat eivät välttämättä samasta aina itseään inkeriläisiin, vaan heissä saattaa tilanteesta riippuen korostua suomalaisuus tai venäläisyys.

 

Suomessa asuvilta inkeriläisiltä olen toistamiseen kuullut, kuinka huolestuneita he ovat siitä, että inkeriläiset arvot ja elämänmuoto ovat häviämässä nykyelämästä.

Rehellisesti puhuen Venäjän puolella inkeriläisten tulevaisuudenkuvat ovat vielä vähemmän ruusuisia. Pietarin ja Karjalan Inkeri-liitot yrittävät tehdä parhaansa suomen kielen ja kulttuurin vaalimiseksi alueillaan. Entä inkeriläisyyden vaaliminen?

Historiallisella taipaleellaan paljon kärsinyt Inkerin kansa elää eri puolilla valtakunnanrajaa, siitä huolimatta huoli on heillä yhteinen. Niin Venäjällä kuin Suomessa tarvitaan innokkaita ihmisiä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita toimimaan inkeriläisen identiteetin säilyttämisen ja inkeriläisen kulttuurin kehittämisen puolesta. Siihen tarvitaan myös mahdollisimman monelta inkeriläiseltä kannatusta ja osallistumista.

0 kommentit