mielipide / maaliskuu 18, 2015 - 11:21 / päivitetty huhtikuu 7, 2015 - 16:52

Euroopan Unioni Venäjän ja Yhdysvaltain puristuksessa

Heikki Talvitie

Ukrainan kriisi ja taustalla koko ajan häämöttävä Euroopan Unionin talouskriisi ovat molemmat olleet myötävaikuttamassa siihen, että Euroopan Unionin sisäiset erimielisyydet ovat kasvaneet, ja jos aikaisemmin on ollut kohteena suhtautuminen Venäjään, niin nyt on etualalle astunut suhteet Yhdysvaltoihin.

Aikaisemmin kun kriisit olivat talous- tai finanssikriisejä, niin EU selvisi niistä siten, että Saksa ja Ranska määrittelivät omat etunsa ja muut enemmän tai vähemmän halukkaasti toteuttivat sitten omassa politiikassaan nämä Saksalle ja Ranskalle tärkeät asiat. Ukrainan kriisi on tuonut tähän asetelmaan huomattavan uuden näkökulman. Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, niin Saksan ja Ranskan etu on pitää Yhdysvaltain ja Venäjän aseellinen konflikti Keski-Euroopan ulkopuolella. Saksa näkee tässä vaaran ehdottomalle valta-asemalleen myös EU:n piirissä.

Henry Kissinger on uudessa kirjassaan World Order nähnyt EU:n ristiriitaisen tilanteen siten, että EU:ssa ei vielä kyetä päättämään siitä, kuinka paljon yhtenäisyyttä Eurooppa tarvitsee ja kuinka paljon erilaisuutta se kykenee kestämään. Ja toisin päin Kissinger vetoaa Euroopan historiaan ja kysyy, kuinka paljon erilaisuutta Euroopan tulee säilyttää saavuttaakseen tarkoituksenmukaisen yhtenäisyyden.

Tämä viimemainittu on tietenkin koko kysymyksenasettelun olennaisin sisältö. Kun Suomessa on lähdetty koko EU-jäsenyyden ajan siitä, että päämääränä on ollut Suomen liittäminen kaikkiin ytimiin, niin ei ole ihme, että nyt ollaan pettyneitä ja tuuliajolla, kun koko perusajattelu pitäisi uusia. Käytännössä se ei vielä näy siten, että Suomi ottaisi EU:ssa ohjat käsiinsä, kun kyseessä ovat Suomen vitaalit intressit. Suomen päätöksenteko ei siihen yksinkertaisesti ole vielä valmis.

 

Der Spiegel -lehti on nostanut saksalaisten taholla ammuksia sikäli, että se syyttää nyt NATOn komentajaa Euroopassa, kenraali Philip Breedlovea siitä, että tämä pyrkii häiritsemään Merkelin pyrkimyksiä saada neuvotteluratkaisu Ukrainan kriisiin. Spiegelin mukaan presidentti Barack Obama on Angela Merkelin linjoilla, mutta Breedlove haluaisi aloittaa aseiden toimittamisen Ukrainalle. Breedlove on myös useamman kerran antanut saksalaisten mielestä väärää informaatiota Venäjän läsnäolosta Ukrainassa.

Toinen Euroopassa vaikuttava amerikkalainen haukka on Victoria Nuland. Nuland on tullut kuuluisaksi siitä, että hän on vetänyt naruista ja ohjaillut tapahtumia Maidanilla. Myös hän kannattaa aseiden toimittamista Ukrainalle ja hänen tiedetään paheksuneen Merkelin matkaa Moskovaan, kun Minsk II laitettiin alkuun. Nuland on esiintynyt Munchenin turvallisuuskonferenssissa varsin taistelunhaluisena toteamalla, että hän voi kyllä taistella eurooppalaisia vastaan tarkoittaen, että hän ajaa asetoimituksia Ukrainaan eikä siedä eurooppalaisten sooloilua. Breedlove ja Nuland saavat luonnollisesti tukea kongressia hallitsevilta republikaaneilta. Nuland on yksi ehdokas republikaanien ulkoministeriksi, mikäli seuraava presidentti tulee republikaanien piiristä. Nuland kävi taannoin myös Helsingissä ilman, että Suomen viralliselta taholta olisi matkan tarkoituksesta ja käytyjen keskustelujen sisällöstä tiedotettu.

Iso-Britannia on oma lukunsa sikäli, että Yhdysvalloista varsin riippuvaiset britit ovat jo ilmoittaneet, että he alkavat asetoimitukset Ukrainaan. Tässä on tietysti nähtävissä myös brittien oma piikki Merkelin jalkaan. Brittien kannalta löyhempi side Euroopan Unioniin olisi heille mieluista.

 

Samalla Euroopan Unionissa on vähintäin kolme maata, joiden taholta on otettu Saksan ja Ranskan lisäksi irtiottoja Venäjän suuntaan. Kypros, Kreikka ja Unkari ovat selväsanaisesti ilmoittaneet, ettei niiden intresseissä ole sellaisten pakotteiden kohdistaminen Venäjään, jotka pakotteet ajavat nämä maat entistä pahempaan ahdinkoon. Vertauskohta käy Suomeen, jonka edustajat ovat useasti viitanneet lisäpakotteisiin Venäjää kohtaan, mikäli Venäjä ei ala osoittaa taipumisen merkkejä.

Suomen osalta tilanne myös liikkuu koko ajan. Jos Suomi on tähän asti seurannut Brysselissä uskollisesti Saksan politiikkaa, niin on Suomi Itämeren turvallisuusympäristössä liikkunut huomattavasti kohti Yhdysvaltain peesiä.

 

Kirjoittaja on Suomi-Venäjä-Seuran valtuuston johtaja. Hän on toiminut Suomen suurlähettiläänä mm. Moskovassa ja kirjoittanut kymmeniä tekstejä, joissa mm. tarkastellut Venäjän, Suomen ja EU:n suhteita. Yllä oleva kirjoitus julkaistiin alunperin Suomi–Venäjä–Seuran Blogit-sivulla.

0 kommentit