pääkirjoitus / toukokuu 10, 2011 - 15:45

Kansan juhla

Mikko Nesvitski

Voitonpäivän iltana tuntemattoman sotilaan hauta ja ikuinen tuli Petroskoin keskustassa muistuttivat jättiläismäistä kukkapenkkiä. Virallisten seppeleiden rinnalla oli tulen ympärillä valtavasti vaatimattomampia neilikoita, juhlan pääsymboleita, joita kaupunkilaiset kantoivat muistomerkille aamusta alkaen. Oli hellyttävää nähdä esikouluikäisiä ja alakoululaisia onnittelemassa vastaantulevia tuntemattomia veteraaneja, jotka 66 vuotta sitten olivat vieneet voittoon neljä vuotta kestäneen isänmaallisen sodan.

Voitonpäivä on Neuvostoliiton ajalta jääneistä virallisista juhlista ehkä ainoa aito ja vääristelemätön. Se yhdistää eri sukupolvet, uskonnot, kansallisuudet ja puolueet. Ja myös ainut, joka on luonteeltaan koko kansan juhla.

Lapsena usein pyysin sissinä taistellutta vaariani kertomaan sodasta. Hän ei koskaan kertonut. Vastaus oli vain lyhyt: "Siellä oli kauheaa". Silloin en oikein ymmärtänyt, että sota ei ole pelkästään kirjoissa ja elokuvissa monistettuja sankarillisia urotekoja rintamalla ja rinnassa hohtavia mitaleja.

Sankaruuden kulissien takaiset realiteetit ovat viime vuosina korostuneet monissa uusissa elokuvissa, joissa sotaa ei ole esitetty poliittisesta tai ideologisesta näkökulmasta, vaan tavallisen ihmisen, usein naisten ja lasten koettelemusten ja vaikeiden valintojen kautta.

Muutama filmi sai ensi-iltansa tänäkin vuonna voitonpäivän alla. Ne kaikki välttävät kaunistelua ja kertovat välillä ehkä liiankin suorasukaisesti inhimillisistä kärsimyksistä, julmuudesta, menetyksistä ja myös käsittämättömistä oloista, joita sota-ajan sukupolvi joutui kestämään.

Yli 27 miljoonan venäläisen hengen vaatinut sota runteli jokaisen, huolimatta siitä, taisteliko rintamalla vai uurastiko selustassa, oliko karaistunut sotilas vai leikki-ikäinen lapsukainen. Jokainen heistä ansaitsisi oman muistomerkin ja valoisan muiston.

Voitonpäivänä paljastettiin Pitkärannan tienoilla Lovojärvi-nimisessä paikassa muistomerkki entisellä sotilashautausmaalla, missä sodan aikana seisoi kenttäsairaala. Muistomerkki ei ole siis tarkoitettu taistelutantereilla kaatuneille, vaan haavoihin kuolleille sotilaille, joista jokainen teki oman pienen suuren urotekonsa.

0 kommentit