pääkirjoitus / elokuu 30, 2016 - 17:17 / päivitetty elokuu 31, 2016 - 15:16

Kaukana totuudesta

Mikko Nesvitski

Lukija on varmasti huomannut, että viime lehdessä olemme antaneet melkoisesti palstatilaa puolueiden ja kansanedustajaehdokkaiden vaalimainoksille. Vastaava menettely jatkuu aina vaalipäivään 18. syyskuuta saakka. Koska olemme valtion kustantama lehti, vaalilaki velvoittaa meidät menettelemään niin.

Kun seuraamme vaaleja tavallaan sisältä päin, moni asia näyttää toisessa valossa, kuin miltä ulkoapäin saattaa näyttää. Ne asiat ovatkin käytännössä paljon prosaistisempia ja, sanoisin, teknisempiä. Ne ovat usein kaukana niistä ”tosiasioista”, joista jotkut mediat yrittävät kaivaa pieniä tai suurempia ”sensaatioita”. Tosiasioilla tarkoitan tässä mm. huoltoa ”vaalivilpistä” ja ”hallinnollisista resursseista”.

 

Suomen Yle hämmästytti joku päivä sitten kirkuvalla otsikolla ”Vaalivilppi aikaistuu”. Alussa luulin sitä mielipide-jutuksi, mutta se osoittautuikin uutiseksi, joka pohjautui Golos-vaalitarkkailujärjestön edustajan ja erään oppositiopuolueen keulahahmon kannanottoihin. Jutussa surkuteltiin mm. sitä, että ”hallinnollisten resurssien takia” joidenkin puolueiden on vaikea saada lain määräämää julkisuutta mediassa.

Kerrassaan perätön väite, sanon. Omasta kokemuksestamme tiedämme, että esimerkiksi Karjalassa sähköisen ja printtimedian ilmaiset vaalimainostilat arvottiin avoimesti keskusvaalilautakunnassa kaikkien puolueiden edustajien läsnä ollessa. Kaikki ovat saaneet identtiset osinkonsa. Toinen juttu on kyllä se, että puolueista ja ehdokkaista jotkut eivät ole arvontaa kauemmas edenneet. Jos olisivat, niin meillä ei olisi sivuilla 12, 13 ja 14 muuta kuin ilmaisia vaalimainoksia.

 

Ymmärrän, että suomenkielisenä lehtenä emme nähtävästi paljon houkuttele esimerkiksi maan valtioduuman ehdokkaita, mutta yllättäen vastaava tilanne on myös paikallisissa venäjänkielisissä viestimissä. Jos puolue ei itse halua esiintyä — ilmaiseksikaan! — mediassa, niin mistä hallinnollisesta resurssista voi olla puhe?

Työn tekeminen vaatii aherrusta, aikaa ja omia, ei hallinnollisia, resursseja. Kaikille se ei näy käyvän. Paljon helpompaa on tehdä itsestään numero sättimällä ”ongelmallista lainsäädäntöä” tai hallinnollisia resursseja.

Enemmänkin, lisää morkattavaa ”koukeroisen vaalijärjestelmän” suhteen varmasti löytyy sen jälkeen, kun hävitään vaalit. Tähän niin hyvin sopii lainattavaksi Nikolai Gogolin lentävä lause: ”Ei pidä syyttää peiliä…” Lukija tietänee, miten tuo lause päättyy.

0 kommentit