pääkirjoitus / elokuu 14, 2018 - 18:22

Korvaamaton menetys

Mikko Nesvitski

Venäjän kulttuuriperintökohteiden valtionrekisterissä on yli 92 000 rakennusta, joista lähes 9 000 puuarkkitehtuurin muistomerkkiä. Ei vähän. Siitä huolimatta jokaisen puurakennuksen kuolema on menetys. Kontupohjan Uspenskin kirkon kohdalla menetys on korvaamaton. Karjala on menettänyt tärkeän palan historiaansa ja jokainen meistä palan sieluaan.

Se on kuin erään aikakauden loppu: Kontupohjan kirkko oli Karjalassa ainoa puuarkkitehtuurin muistomerkki, joka oli elänyt 244 vuotta ilman korjausta, mutta säilyttänyt erittäin hyvin niin alkuperäisen ulkonäkönsä kuin ikonostaasinsakin. Venäjän mitoissakin vastaavat puuarkkitehtuurin helmet ovat harvinaisia.

 

Kirkko kesti molemmat maailmansodat, kaikki Venäjän ja Neuvostoliiton vallankumoukset ja mullistukset, mutta meidän rauhallisena aikanamme otti ja paloi. Ikäviä sattumia on tietysti olemassa. Toki jos kulttuuriperintökohteeksi luokiteltu puukirkko voi keskellä kirkasta päivää leimahtaa liekkeihin syystä tai toisesta, se on tavallaan tuomio koko kansallisen perinnön säilyttämisen järjestelmälle.

Tulipalo panee pohtimaan vastaavien puumuistomerkkien nykytilaa ja mahdollista kohtaloa. Karjalassa ehkä vain Kižin ulkoilmamuseossa on ajanmukaiset paloturvallisuus- ja palonsammutuslaitteistot, jotka suojelevat puurakennuksia ikäviltä sattumilta. Vanhoja puukirkkoja ja tsasounoja tasavallassa on sentään kymmeniä ja monet sijaitsevat vaikeapääsyisillä ja harvaan asutuilla seuduilla eli toisin sanoen ovat alttiina tuulille ja tuiskuille.

 

Puurakentaminenhan on meidän elementtiämme, ja juuri runsaista historiallisista puurakennuksista Venäjä tunnetaan kansainvälisesti. Puurakennusteollisuutta edistetään maassa, mutta myös historiallisten rakennusten säilyvyys on otettava huomioon.

Alan ammattilaiset ovat läpi viime vuosien korostaneet eri foorumeilla, että Venäjällä pitää laatia kokonaisvaltainen ohjelma puuarkkitehtuurin muistomerkkien säilyttämiseksi.

Monenko puisen arkkitehtuurihelmen pitää vielä joutua tuhon omaksi, jotta ymmärrämme että sellaista ohjelmaa tarvitaan yhtä paljon kuin jokainen meistä tarvitsee palkkaa tai eläkettä? Sen takia, että nämä muistomerkit ovat osa meitä ja meidän kulttuurigeenistöämme. Sen takia, että ne eivät kuulu vain esi-isillemme tai meille, vaan myös — ja ennen kaikkea — tuleville sukupolville.

0 kommentit