pääkirjoitus / kesäkuu 20, 2017 - 15:20

Kun vastuu ei riitä

Mikko Nesvitski

Kesäkuu on saamassa huonomaineisen kuukauden leiman Karjalassa. Maanantaina 19. kesäkuuta viisi teiniä lähti Impilahdelta Laatokalle pienellä veneellä, joka saaristossa keikahti nurin. Kaksi teiniä pelastui. Kolmea etsitään nyt helikopterien ja sukeltajien voimin, yhden jo arvellaan hukkuneen.

Onnettomuus tapahtui yhden vuoden ja yhden päivän kuluttua kauheasta Säämäjärven tragediasta, jolloin Säämäjärvellä hukkui 14 lasta läheisestä kesäleiristä. Hekin lähtivät veneillä järvelle, toki Laatokkaa paljon pienemmälle, ja joutuivat myrskyyn. Viime viikolla Petroskoissa palkittiin säämäjärveläisiä, jotka vuosi sitten kiitivät hengenhädässä järvelle ja sen saarille etsimään kadonneita nuoria. 37 lasta ja nuorta pelastettiin silloin.

Viimevuotisen tragedian opettamina Karjalan tarkastusviranomaiset ovat tänä vuonna tarkastaneet kaikki lasten kesäleirit ja sulkivat niistä ne, jotka eivät vastanneet laatu- ja turvallisuusvaatimuksia. Heidän mielestään monien leirien johto on suhtautunut liian leväperäisesti lasten loman järjestelyyn.

 

Laatokan ja Säämäjärven tragedioissa on kyse juuri vastuusta. Tarkoitan niin vastuuta omasta itsestään kuin yhteisvastuuta. Pian Säämäjärven turman jälkeen selvisi, kuinka holtittomia olivat kesäleirin johtajat järjestäessään kesälomaa lapsille ja lähettäessään heitä veneretkelle vastoin sääennustetta ja tervettä järkeä. Tuntuisi siltä, että Säämäjärven opista olisi varteenotettavaa monille lomanviettoa järjestäville tahoille. Mutta eipäs sentään!

Viime sunnuntaina sain eräältä paikalliselta matkailuyritykseltä tekstiviestitiedotteen siitä, että se tarjoaa turisteille matkoja Kižin saarelle pienehköllä moottoriveneellä. Mykistyin. Olen käynyt useasti Kižissä ja tiedän, kuinka vaarallinen Äänisjärvi saattaa olla laivoille. Eivätpä suotta äänisniemeläiset kanta-asukkaat ole aina verranneet Äänistä mereen, varsinkaan sen yhtä, aavaa kohta, joka on avoin kaikille tuulille. Suurella kantosiipialuksellakin matkustaessa siellä voi heilauttaa ja keinauttaa niin että jumalauta. Mitäs nyt pienestä moottoriveneestä, joka on kooltaan kymmenes kantosiipialuksesta, jos sitäkään.

Sopisipa olettaa, että maanantainen tragedia Laatokalla vihdoin ja viimein ohjaa kyseistä yritystä — kuten mahdollisia muita vastaavia —vastuuntuntoon ja tulee olemaan viimeisenä varoituksena uhkarohkeille.

0 kommentit