pääkirjoitus / marraskuu 22, 2016 - 14:38 / päivitetty marraskuu 22, 2016 - 14:38

Kuulemisen taito koetuksella

Mikko Nesvitski

Yhdysvaltain presidentinvaaleista on kulunut pari viikkoa. Tunteet ovat alkumyrskyn jälkeen hieman tyyntyneet, ja selityksiä Trumpin voitolle etsitään nyt terhakasti. Kannattivatko yhdysvaltalaiset nimenomaan Trumpia tai äänestivätkö he johtavaa eliittiä ja Clintonia vastaan, se jätetään politiikan tutkijoiden purtavaksi.

Muistan, kuinka väkeviä otsikoita tekaisivat jotkut suomalaiset lehdet ennen syyskuisia Venäjän duumanvaaleja. Niistä tuikeimmat olivat tyyliä ”vaalivilppi aikaistuu”. Ja mitä? Vaalit on eletty, tarkkailijoiden mielestä ne olivat viime vuosien vilpittömimpiä, kansa on ilmaissut tahtonsa ja sitä on kunnioitettava. Vaan ei käynyt niin kuin ”oppositio” tai jotkut muut, ”demokraattisemmat tahot” olivat halunneet? Mutta kaikki vain ei läheskään aina käy niin, kuin toivoo.

Pari päivää ennen vaalejamme ilmestyi Suomen arvostetuimmassa aikakauslehdessä iso reportaasi meikäläisistä vaalitunnelmista. Sen tekijä kävi Petroskoissa nuuhkimassa ilmoja ja jututtamassa monia vaikuttajia. Tulos kuitenkin yllätti minut, jopa sokeerasi. Koko juttu jättiläisine kuvineen oli omistettu erotetulle Petroskoin kaupunginjohtajalle Širšinalle ja sille, osaako tämä ja tämän puolue tehdä vaaleissa varteenotettavaa kilpailua ”valtapuolueelle” ja Karjalan päämiehelle. Vaikutti vähän helppoheikki-tyyliseltä koko juttu, jonka päätelmät keikahtivatkin nolosti kumoon itse vaaleissa, joissa jutun sankari ei saanut hiventäkään siitä, mitä itse itselleen mahtailevasti povasi.

 

Nämä meikä-tapaukset eivät tietysti nostaneet meteliä, kuin Trumpin voitto, mittakaava kun on verrattomasti pienempi. Mutta ne osaltaan, pienemmässä mittakaavassa, kertovat Yhdysvaltainkin vaalien suhteen oleellisen asian. Että omien piiriensä reviirejä vartioidessaan valtamedia ei välttämättä pidä aina sormea ajan valtimolla. Kun vallassa oleva eliitti ja media erehtyvät — tahallisesti tai tahattomasti — odotuksissaan pahasti, niin menee sen jälkeen hämmästyksen sormi kummastuksen suuhun. Ja syytöksiä ryöppyää kaiken muiden päälle. Syntipukeiksi kelpaavat oppositio, valinnoissaan harhautunut rahvas tai kuvitellut ”Kremlin värväämät” hakkerit (tämä muuten on jo psykiatrian tapaus, ei politiikan).

Niin jyrkästi globalisoituvassa ja polaroituvassa maailmassa olemme yhden maan sisälläkin usein joutumassa joen vastakkaisille puolille. Näissä oloissa pitääpä median osata kuunnella kansansa ääniä ja kuulla viestejä, niin omalta kuin vastakkaiseltakin rannalta.

0 kommentit