pääkirjoitus / heinäkuu 25, 2017 - 16:54 / päivitetty elokuu 3, 2017 - 13:30

Liikenneyhteydet olisi parannettava

Mikko Nesvitski

Liikenneyhteydet ovat viime vuosina parantuneet Karjalan tasavallassa. Lentokoneet lentävät nyt Moskovaan, pari pikajunavuoroa kiitää päivittäin Pietariin, johon lisäksi lähtee päivässä useampi bussivuoro. Mihin nyt vain parannusta toivoisi, ovat Karjalan ja Suomen väliset yhteydet.

Uutta Joensuun-junaa on kaiketikin turha vielä odottaa jo rajalle johtavan radan huonohkon kunnon vuoksi, pitemmistä junayhteyksistä esimerkiksi Helsinkiin nyt puhumattakin, vaikka Venäjän rautatiet onkin nyt tutkimassa junavuorolle kysyntää. Myös mahdolliseen kansainväliseen lentovuoroon on turha panna toiveet, koska liian hinnakas siitä varmasti tulisi. Sentään bussiyhteyksiin parannusta voisi saada. Pitäisikin saada.

 

En nyt puhu lähes yksityistasoista kuljetusta tarjoavien pikkubussien vuoroista, jotka lähtevät asiakkaiden tilauksesta ovelta ovelle. Laatu ei ole välillä tarpeeksi hyvä ja turvallisuus on useimmiten omana riskinään.

Tarkoitan isoilla busseilla ajettavia säännöllisiä vuoroja. Niitä on toki nytkin olemassa kolme erilaista, mutta puutteita on kussakin. Petroskoin linja-autoasemalta lähtee päivittäin varhaisaamuvuoro, mutta vain Joensuuhun. Joensuussa on kyllä mahdollista vaihtaa Helsingin-bussiin, mutta se on perillä vasta kello 22 jälkeen eli matkaa karttuu peräti 17 tuntia. Iltapaluuvuoro Joensuusta palvelee pikemminkin paluuta tehtäviä venäläisiä matkustajia kuin Petroskoihin asioimaan lähteviä suomalaisia.

 

Suoria Helsinki-vuoroja ajavat kaksi tunnettua petroskoilaista yritystä muutaman kerran viikossa, mutta niiden bussit ovat tarina erikseen. Halpa hinta houkuttelee eivätkä asiakkaat vaadi näköjään enempää, vaikka vaadittavaa olisi. Kokemuksestani voin todeta, että bussit ovat vanhat eivätkä niissä toimi kunnolla monet asiat, muutamassa bussissa vessatkin, minkä vuoksi bussi joutuu pysähtymään kahden tunnin välein huoltoasemille kymmenen minuutin tauolle.

Muutama vuosi sitten linjalle tuli uusi, suomenvenäläisten omistuksessa oleva yritys uudella mukavalla bussilla, mutta eri konsteilla se tuupattiin pois markkinoilta.

Nyt kun Karjalaan suuntaava matkailu on huomattavassa kasvussa ja ajanmukaisille säännöllisille kuljetuksille olisi lisääntyvää tarvetta, toivoisi Petroskoi-Helsingin-linjalle vihdoin venäläistä tai suomalaista linja-autoliikennöitsijää, joka tarjoaisi toimivan, nopean, edullisen ja luotettavan bussiyhteyden puolin ja toisin. Se palvelisi niin Karjalan tasavallan kuin Suomen intressejä.

0 kommentit