pääkirjoitus / helmikuu 20, 2018 - 16:45

Tarve ja pakko yhdistyä

Mikko Nesvitski

Viime viikolla Petroskoissa puhuttiin eri yhteyksissä kansalaisjärjestöjen roolista 2000-luvun osallistavan kansalaisyhteiskunnan muodostamisessa. Yhdessä neuvottelussa otettiin esille myös Karjalan itämerensuomalaisten vähemmistökansojen järjestöjen merkitys. Siinä korostuikin, että suomalaisilla ei ole tasavallassa nyt omaa järjestöään eikä muihin itämerensuomalasiin kansoihin nähden varteenotettavaa kansalaistoimintaa.

Asianlaita onkin niin. 1990-luvulta suomalaissyntyisten ja inkeriläisten etuja puolsi ansiokkaasti Karjalan suomalaisten Inkeri-liitto. Valitettavasti sen toiminta raukesi viime vuosina miltei olemattomiin. Syitä on monia. Objektiivisimpana syynä on paluumuutto, jonka aallot ovat vieneet Karjalan tasavallasta leijonanosan inkeriläisiä naapurimaahan.

Subjektiiviset syyt liittyvät lähinnä liiton toimintaan 2010-luvulla. Elvytetty ja uudistettu liitto aloitti hyvästä projektista eli suomensukuisten joukkohautojen kunnostuksesta vainovuosien uhrien hautausmailla, mutta siihen se jäi. Viimeiseksi projektiksi nousi suomalaisten muistomerkin pystyttäminen joukkoteloituspaikalle Sandarmohiin Karhumäen piiriin. Projekti tyrehtyi, ja tyrehtymisen syistä voimme olla eri mieltä.

Näkyvimmin suomalaisuuden saralla on viime aikoina puuhannut Karjala—Suomi-ystävyysseura. Toki sen tehtävänä ei olekaan suoranaisesti vaalia suomalaisuutta, vaan nimensä mukaan juuri varmistaa ja edistää Karjalan ja Suomen ystävyyttä ja yhteistyötä ennen kaikkea ruohonjuuritasolla. Tällä lohkolla se on toiminut hyvin.

 

Suomalaisten uuden järjestön perustamisesta alettiin puhua vielä jokunen vuosi sitten. Toistaiseksi ei ole päästy yksimielisyyteen saati toimeen.

Historiallinen ja väestöpoliittinen kehitys on nyt johtanut tilanteeseen, jolloin Karjalassa tuskin enää on tarvetta erilliselle suomalaisten kansalaisjärjestölle. Sen sijaan elin- ja toimintakelpoinen voi hyvinkin olla järjestö, joka ei katso jäsentensä kansallisuuden perään, vaan yhdistää kaikkia niitä, joille suomen kieli, kulttuuri ja yleensä suomalaisuus ovat läheisiä asioita. Varmasti tällaisia ihmisiä löytyy riittävästi eri puolilta tasavaltaa.

Kysymys siis kuuluukin, löytyykö keskuudestamme oikea jyrä perustamaan ja luotsaamaan järjestöä, joka tukisi suomen kielen ja kulttuurin näkyvyyttä ja olemassaoloa monikansallisessa Karjalan tasavallassa?

0 kommentit