pääkirjoitus / tammikuu 9, 2019 - 14:25 / päivitetty tammikuu 11, 2019 - 11:59

Uudistusten taustalla

Mikko Nesvitski

Uuteen vuoteen olemme perinteisesti astuneet toiveikkain mielin, mutta tänä vuonna myös huolestunein ilmein. Näin siksi, että vuosi on alkanut uudistusten taustalla.

Suurin huolestuneisuus taitaa monen kansalaisen kohdalla kohdistua uudistettuun eläkelakiin, joka astui vuoden ensimmäisenä päivänä voimaan. Vaikka huojennuksia, muun muassa pohjoisissa oloissa työskenteleville tarkoitettuja etuja, on laissa säilytetty ennallaan, monet ovat huolestuneita siitä, kuinka uudistus toteutuu käytännössä. Pahimmillaan ovat siitä huolissaan tietysti ne työntekijät, jotka vanhan lain mukaan saisivat eläkeoikeuden alkaneena tai lähivuosina, niin sanottuna eläkeuudistuksen siirtymäkautena.

 

Huolestuneisuuden tunnetta lisää myös arvonlisäveron nosto. Tammikuun alusta vero on noussut kahdella prosenttiyksiköllä. Tavarakohtaisesti ruplissa laskettuna nosto ei näytä vaikuttavan niin tuntuvalta, mutta varsinkin pitkissä elintarvike- ja muissa ketjuissa, joissa lopulliselle kuluttajalle saakka on monta välikättä, veron nostoa saatamme kokea kouraantuntuvasti. Miten korkealle hinnat kipuavat tuotteiden ja palveluiden hintalapuissa, sen saamme nähdä lähiaikoina. Toivottavasti ei kuitenkaan tavoittamattomiin korkeuksiin.

Sitä vastoin myös palkan lisäystä on luvassa. Eilen julkisuuteen tulleen tiedon mukaan Venäjän työvoimaministeriö ennustaa ensi syksynä budjetista rahoitettavien laitosten työntekijöiden palkkojen nostoa hieman yli neljän prosentin verran. Samalla reaalipalkat hidastavat uutena vuotena kasvuaan viime vuoteen verrattuna, varoittaa maan talouskehitysministeriö. Toisin sanoen palkan ostovoima heikkenee vuoden loppuun mennessä.

 

Jotakin maksujen ja tariffien nostoa on tapahtunut monilla muilla aloilla, niin kuin perinteisesti vuoden alussa tapahtuu, mutta tällä kertaa myös yllättäviä, lainsäädännössä vahvistamattomia hinnankorotuksia on ainakin paikallisesti koettu. Niinpä Petroskoissa uudenvuoden jälkeisten vapaiden ajaksi eräs teatteri korotti lippujen hintoja jopa kolminkertaisesti!

Sen vielä ymmärtäisi, jos kyseessä olisi vierailevien näyttelijöiden tähdittämiä ensi-iltoja tai vastaavia hinnakkaita projekteja, mutta ei sentään kantaohjelmistoon kuuluvia esityksiä, joita pääsee hyvinkin katsomaan kohtuuhintaan juhla-ajan ulkopuolella. Toivottavasti kaupungin ja piirien muut kulttuurilaitokset eivät lähde ”helppojen tulojen” haussa ottamaan mallia kyseisestä teatterista. Jos ottavatkin, niin lohduttaa se, että ainakin kulttuurilaitosten kohdalla meillä on aina mahdollisuus äänestää jaloillamme.

0 kommentit