pääkirjoitus / kesäkuu 2, 2011 - 09:17

Vai että tahdosta kyse?

Mikko Nesvitski

Viime viikon tärkeimpiä kielipoliittisia tapahtumia Karjalassa oli kansainvälinen seminaari, joka käsitteli karjalan ja suomen kielen asemaa globalisoituvassa maailmassa. Kauniit ja rikassisältöiset puheenvuorot toivat esille monia ongelmia vähemmistökielten saralta Venäjällä, Suomessa ja jopa Pohjois-Irlannissa.

Irlantilainen Janet Muller pahoitteli iirin kielen surkeaa asemaa Pohjois-Irlannin hallituksessa, jossa vain kaksi ministeriä puhuu iiriä. Puheenvuoro ei oikein vakuuttanut. Olemme kaukana Irlannista.

Sentään vakuuttavia olivat helsinkiläisen professorin Janne Saarikiven tilastot, joiden mukaan karjalan kieli on ainutlaatuinen Venäjän suomalais-ugrilaisista kielistä. Kielteisessä merkityksessä. Saarikiven mielestä ei ole yhtään asutusta, jossa karjalan kieli olisi alle 40-vuotiaiden ihmisten jokapäiväisen kanssakäymisen kieli. Eikä ole lapsia, jotka voisivat käyttää karjalaa joka tilanteessa kotipiirinsä ulkopuolella.

Eräs moskovalainen virkamies vakuutti, että valtio ei voi tehdä mitään, jos kansantahto ei riitä. Entä jos asia onkin päinvastoin? Jos kansa haluaa, mutta valtio ei välttämättä sitä tahtoa tue?

Tilitykset julkaistuista kirjoista, asetetuista katukilvistä ja toteutetuista ohjelmista vaikuttivat melkeinpä kiitettäviltä. Mutta kun paikallinen posti ei mielellään kanna kaukaisiin kyliin vähemmistökielisiä lehtiä eikä kyläkouluilla ole varaa hankkia oppikirjoja tai aikakausjulkaisuja?

Opettajat esittelivät mielenkiintoisia innovatiivisia opetusmenetelmiä. Mutta mitä sitten kun kieltenopetusta ollaan koko ajan supistamassa? Kun Moskovassa laaditut uudet valtiolliset opetusstandardit eivät tue vähemmistökielten opetusta?

Kansa tahtoo myös lisää kielipesiä. Mutta entä kun kielitaitoiset opettajat eivät yliopiston jälkeen lähde kielipesiin muutaman tuhannen ruplan palkan perään?

Kansa suosisi myös kaksikielistä elinympäristöä, mutta arkielämässä kohtaa pelkästään yksikielisen.

Nuo ovat asiat, joihin pelkkää kansan- tai viime vuosina lisääntyneiden kansalaisjärjestöjen tahto ei riitä. Vaikka innokkaita vielä on, hekin ennemmin tai myöhemmin mielisivät aamupalaksi levittää voita leivänkannikan päälle.

Vähemmistökielet ja -kansat tarvitsevat poliittista tahtoa ja päätöksentekoa, joka nostaisi karjalan ja suomen kielet Karjalan aluepoliittiseksi valtiksi.

Seminaari laati pitkän listan mahdollisia edistämistoimia, mutta ne ovat pelkkiä suosituksia eri virastoille. Toisin sanoen kansa on ilmoittanut tahtonsa. Nyt on valtiovallan vuoro.

0 kommentit