mielipide / lokakuu 27, 2015 - 09:15 / päivitetty marraskuu 26, 2015 - 14:24

Venäjä teemana Helsingin kirjamessuilla

Pentti Stranius

Kirjailija Rosa Liksom on rautaa… …Niin on myös Pekka Pesonen.

En päässyt Helsingin kirjamessuille, missä oli viikonloppuna aiheena venäläinen kirjallisuus. Harmittaa.

Aivan vahingossa avasin puolen päivän jälkeen 23.10. television ja Teema-kanavan. Pitää sanoa heti alkuun, että Jumalan kiitos, meillä on Teema. Elokuvia katselen nykyisin juuri sieltä ja vain sieltä. Niin, digitalisoinnille me emme voi mitään, …paitsi Sodankylän teltassa!

Pekka Pesosen luotsaamassa keskustelussa Rosa Liksom eritteli Gogolia sellaisella syvyydellä, mihin pystyy vain Hytti nro 6 -kirjoittaja, siis Finlandia-voittaja, ansaitusti — joka oikeasti tajuaa Venäjän olemuksen — ja muun muassa sen, mistä venäläinen kulttuuri ammentaa, missä ovat juuret ja jopa ne henkilöhahmot, jotka ovat Gogolin kynästä. Niitä riittää, ne varioituvat tänäänkin itseään pilkaten. Mutta kyllä Venäjällä riittää uusia kirjailijoitakin. Yhä.

Tästä syystä kannattaa lukea muutakin Venäjästä kuin Sofi Oksasta…, joka on toki kirjoittanut yhden kohtalaisen kirjan. Arvaa minkä?

 

Kun Helsingin kirjamessujen teemaksi nousi tänä vuonna Venäjä, monet protestoivat ja suuttuivat. Ajateltiin, että trolliarmeija valtaa messukeskuksen ja putinilaiset panevat parastaan infosodassa.

Nämä ennakkoluulot kertovat vain siitä, kuinka huonosti Suomessa tunnetaan venäläistä kulttuuria ja intelligentsiaa.

Runoilija on yhä Venäjällä enemmän kuin pelkkä runoilija ja kirjailijaa luetaan, jopa kuunnellaan. Eikä hän pääsääntöisesti valtaa kumartele. Ei ole kumarrellut ennen eikä nytkään.

Toimittajia ammutaan vain siksi, että heidän kuvitellaan olevan suurempia vaikuttajia pienlehdissä kuin ovatkaan. Kirjailija on aina Kirjailija eikä Venäjällä lukemisharrastus ja laatukirjallisuus ole mihinkään hävinnyt. Kirjat elävät ja vaikuttavat Dostojevskin ja Tšehovin maisemissa ikuisesti.

 

Olen siksi hyvin iloinen, että noin 30 venäläiskirjailijaa on saanut esittää ajatuksiaan ja tuotantoaan juuri Suomessa, Helsingissä.

Kyseessä on sellainen laatusarja, mikä hakee vertaistaan millä hyvänsä mittapuulla: vaikkapa nyt vain Andrei Bitov, Ljudmila Ulitskaja ja Viktor Jerofejev. Heistä ehkä Jerofejev on Suomessa tunnetuin, joensuulaislähtöisen elokuvaohjaaja Ari Matikaisen ansiosta.

”Venäjän vapain mies” on dokumentti, joka kertoo tästä ristiriitoja herättävästä ajattelijasta olennaisen. Jerofejev ei vallanpitäjiä kumartele — lukekaapa vaikka ”Hyvä Stalin”. Toki hän edustaa perinteistä kielitaitoista kaupunkilaisintelligentsiaa, vaikka käsitykseni mukaan venäläiset huippukirjailijat ovat nykyisin reuna-alueilta ja ryysyköyhälistöstä — tai Siperiasta. Vähän kuin kohta 70 vuotta täyttävä uusi ”taattamme”, Heikki Turunen.

Ja vielä eräs harhaluulo, joka kaipaa oikaisua. Kyllä Venäjällä saa edelleen kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Vähän liikaakin. Sensuuria ei ole — ja joskus toivoisi, että ihan kaikki ei pääsisikään julkisuuteen.

Toki on myönnettävä, että painokset ovat pienentyneet ja juuri se skandaalihakuisuus loistaa kirjanmyyntitilastojen kärjessä. Mutta: yhä vielä löytyvät Pietarin ja Moskovan kommunalka-keittiöistä erilaiset Mitki-ryhmät ja dissidentit, jotka näyttävät elävän väärällä vuosisadalla. Mutta he elävät eivätkä enää pelkää henkeään kuten vielä 40—50 vuotta sitten. Ja heillä on sanottavansa.

                        

Kritisoin Helsingin kirjamessuja vain lähinnä parista ”unohtamisesta”.

Kyllä Eduard ”Editska” Limonov, tuo Kansallis-bolševikkipuolueen aktivisti ja homoseksuaali-provokaattori olisi kuulunut kirjamessuille. Hänen tuotantonsa, vaikutuksensa ja maailmanmaineensa on sitä luokkaa, että unohtaminen (ellei mies ole sairas tai taas vankilassa?) on anteeksiantamatonta. Ihmettelen etteivät suomentajat, vaikkapa aina loistava Jukka Mallinen, ole tarttuneet Editskan tuotantoon.

Toinen huomautus koskee Suomessa asuvia emigrantteja. Miksi heitä ei ollut messuilla mukana? Heitä, kuten venäläistutkijoita ja taiteilijoita, on kymmenittäin. Naapurissani, täällä Lieksassa sattuu asumaan ”Suomen Bukowskiksikin” väitetty, Karjalasta Karjalaan muuttanut Arvi Perttu. Hänen tyylinsä on jäljittelemätöntä, tutustukaa. Vaikkapa Kirjokannen julkaisemaan novellikokoelmaan Lesonen ja naiset (2015).

 

Kirjoittaja on Lieksassa asuva Venäjä-tutkija ja Öisinajattelija tunnettu blogikirjoittaja.

0 kommentit