mielipide / toukokuu 24, 2017 - 13:11 / päivitetty toukokuu 25, 2017 - 15:41

Venäjä-tutkimus tienhaarassa

Pentti Stranius

Monta pätevää Venäjä-tutkijaveteraania on siirtynyt viime aikoina eläkkeelle Suomessa, varsinkin Helsingin seudulla. Tarkoitan sellaisia nimiä kuten Natalia Baschmakoff, Ben Hellman, Elena Hirn, Arto Mustajoki, Pekka Pesonen, Kristina Rotkirch ja Timo Vihavainen.

On tietenkin terve ilmiö, että sukupolvet vaihtuvat ja uudet teemat tunkevat esiin. Silti voi olla aihetta kysyä, onko Venäjä-tutkimus uudistumassa ja onko siinä havaittavissa tuoreita aloitteita — muitakin kuin Moskova-Putin-keskeisiä teemoja?

Juuri tuo Moskova-keskeisyys ja tietynlainen ”kremnologia” vaivaa nimittäin erityisesti anglosaksisen tiedemaailman Venäjä-osaajia, joista monet ovat kaiken lisäksi ”kielitaidottomia” — so eivät osaa venäjää, vaan käyttävät toisen käden englanninkielisiä lähteitä.

USA:n presidentinvaalin tulos ja Trump-Putin-akseli luo nähtävästi tutkijapiireissä lisää painetta elitistisiin, populistisiin ja yksilökeskeisiin tulkintoihin nykytilannetta tarkasteltaessa. Valitettavasti henkilönimillä ja suurvaltapolitiikalla spekuloiva kremnologia on lännen näkökulmasta tutkimushankkeissakin se kaikista kiinnostavin aspekti.

 

Helsingin yliopiston yhteydessä toimii onneksi Aleksanteri-instituutti, jossa Venäjä nähdään Kremlin ulkopuolellakin laajemmin. Samoin monipuolista Venäjä-tutkimusta esittelee jatkuvasti Idäntutkimus-lehti, jonka vuosia jatkuneet teemanumerot ovat edelleen päteviä puheenvuoroja monista Venäjä-aiheista.

Myös Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen monet Venäjää tutkimuksissaan sivunneet ovat jo ”emeritus”-asiantuntijoita. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö he olisi enää aktiivisesti mukana yhteiskuntaelämässä. He kirjoittavat, suomentavat, tutkivat ja julkaisevat yhä edelleen, vaikka eivät enää olekaan yliopistojen palkkalistoilla vaikuttamassa nuorempiin sukupolviin.

Joensuun kampuksella toimiva Karjalan tutkimuslaitos on omaa luokkaansa paitsi rajaseudun myös Venäjä-tutkimuksen saralla. Siellä Moskova-keskeisyys ei näy eikä kuulu.

Vaikka monet Venäjä-projekteja kehitelleistä tutkijoista ovat eläköityneet tai siirtyneet muihin yliopistoihin, Karjalan tutkimuslaitos on säilyttänyt asemansa omanlaisena Venäjä-keskuksena, joka ei ole sortunut kremnologian tai politologian pyörteisiin. Se on myös saanut seiniensä suojiin Venäjän Karjalasta saapuneita osaajia.

 

Yhteistyön ja tutkijavaihdon kahden Karjalan välillä soisi jatkuvan ja kehittyvän tulevissakin rajaseudun tutkimusprojekteissa. Nimenomaan nämä erilaiset yhteistyökuviot suomalaisten ja venäläisten tutkijoiden välillä ovat tuottaneet monipuolista uutta tietoa rajaseudusta.

Oiva esimerkki siitä on vuoden alussa julkistettu laadukas tutkimusraportti, Eira Variksen toimittama ”Karjalaiskylä Venäjän muutoksessa”. Mielestäni kirja on juuri sitä rajaseudun konkreettista Venäjä-tutkimusta, jota moni kremnologiaan ja putinismiin kyllästynyt Venäjä-harrastaja kaipaa nyt.

 

Kirjoittaja on suomalainen FL, kirjailija, Venäjä-tutkija ja freelance-toimittaja.

0 kommentit