koulutus / kesäkuu 9, 2015 - 13:30

Äidinkielet kiinnostavat yläluokkalaisia

Sergei Karpov
kuva: Sergei Karpov
Tänä vuonna äidinkielten valtiollisen tutkinnon suoritti lähes kaksi kertaa enemmän koululaisia kuin viime vuonna.

Äidinkielten eli suomen, karjalan ja vepsän kielen valtiollinen tutkinto 9. luokalla pidettiin Lönnrotin koulussa Petroskoissa jo kolmannen kerran. Tutkinnon suoritti tänä vuonna yhteensä 53 koululaista, joista kahdeksan valitsi karjalan, kaksi vepsän ja muut suomen kielen.

— Tänä lukuvuotena tutkinnon suoritti enemmän koululaisia kuin viime vuonna. Tuolloin heitä oli noin 30. Lapset ovat osoittaneet suuren halunsa jatkaa äidinkielten opiskelua yläkoulussa, Lönnrotin koulun suomen kielen opettaja Jekaterina Ivanova huomauttaa.

Ivanovan mukaan jokainen Karjalan koulu määrittää itse säännöt, joiden mukaisesti koululainen pääsee 10. luokalle. Lönnrotin koulussa sitä varten on suoritettava muun muassa äidinkielen valtiollinen tutkinto. Mikäli koululaiset tulevat muista Petroskoin kouluista eivätkä osaa suomea, karjalaa tai vepsää, heidän pitää suorittaa sen asemesta venäläisen kirjallisuuden valtiollinen tutkinto.

— Päästyään yläkouluun he opiskelevat nollasta jotakin kansallista kieltä erillisissä ryhmissä. Yleensä he lukevat yhtä kieltä, useimmiten suomea, koska äidinkielille annetaan kaikkiaan neljä tuntia viikossa, Ivanova kertoo.

Suomen, karjalan ja vepsän yleistä valtiollista tutkintoa, jota suoritettaisiin 11. luokalla, ei ole olemassa. Ivanovan mukaan ongelmana on se, etteivät nämä kielet ole maailmankieliä kuten esimerkiksi englanti, saksa, ranska ja espanja, joita luetaan yleisesti Venäjän kouluissa. Tosin suomella on toisen vieraan kielen status Venäjällä. Petroskoin Lönnrotin koulussa sitä luetaan muuten niin vieraana kuin äidinkielenä. Äidinkielenä suomea opetetaan 2. luokalta ja toisena vieraana kielenä 5. luokalta alkaen.

— Yleinen valtiollinen tutkinto tarvitaan, mikäli se suoritetaan yliopistoon pääsemiseksi.  Vastaava suomen kielen tutkinto suunniteltaisiin ehkä, jos kielelle olisi tarvetta työmarkkinoilla, Ivanova korostaa.

Lue lisää Karjalan Sanomista 10. kesäkuuta.

0 kommentit