kulttuuri / marraskuu 14, 2018 - 15:18

Arvostusta Karjalan tasavallan perustajille

Sergei Karpov

Petroiskoissa tänä syksynä esille nostettu kysymys punaisista suomalaisista on saanut jatkoa Karjalan kansallismuseon uudessa näyttelyssä. Näyttely kertoo suomalaisista, jotka pakenivat Suomen sisällissodan 1918 jälkeen Neuvosto-Karjalaan. Heitä oli yhteensä noin 2500—3000 henkeä.

— Näyttelymme kertoo punaisista suomalaisista puolueettomasti ylistämättä heitä. Katsojat itse arvioivat, millaisia ihmisiä he olivat, Kansallismuseon johtaja Mihail Goldenberg painottaa.

Goldenbergin mukaan on symbolista, että historianäyttely punaisista suomalaisista on avautunut Kansallismuseon rakennuksessa. Monet heistä, varsinkin valtiomiehet, kävivät ja työskentelivät siellä, muun muassa Karjalan tasavallan ensimmäinen johtaja Edvard Gylling.

Punaiset suomalaiset ovat merkittävä ilmiö Karjalan historiassa, koska he perustivat Karjalan tasavallan, sanoo Carelia-lehden päätoimittaja Armas Mašin. Hän on punaisten suomalaisten jälkeläinen ja on aina ollut siitä ylpeä.

— Isoisäni Uljas Vikström, josta tuli myöhemmin kirjailija, tuli perheineen viimeisellä junalla Suomesta Pietariin huhtikuun lopussa 1918. Ennen sotaa he asuivat Pietarissa. Isoisä palveli puna-armeijassa melkein yhdeksän vuotta. Sen jälkeen hän muutti perheineen Petroskoihin, ja loppuvuodesta 1949 he asuivat pysyvästi Karjalassa, Mašin kertoo.

Lue lisää Karjalan Sanomista 14. marraskuuta.

0 kommentit