kulttuuri / joulukuu 1, 2017 - 10:26

Askareita riittää myös eläkkeellä

Sergei Karpov
kuva: Sergei Karpov
Aili Rettijeva pitää Karjalan Sanomia nykyaikaisena ja mukavana lehtenä. Toisin kuin neuvostoaikana siinä ei kirjoiteta politiikasta eikä puolueista.

Neuvosto-Karjalan ja Karjalan Sanomien monivuotinen toimittaja Aili Rettijeva täyttää tänään 80 vuotta. Hän työskenteli lehdessä kääntäjänä yhteensä 42 vuotta. Vuonna 2010 hän jäi eläkkeelle.

— Tuntuu ihmeelliseltä, että olen jo 80 vuotta vanha. Voiko se olla totta? Vuodet ovat menneet kauhean nopeasti, Rettijeva hymyilee.

Rettijeva asuu nyt Petroskoissa, mutta viettää syntymäpäiväänsä kotikylässään Vuokkiniemessä perhepiirissä. Hänellä on siellä useita sisaruksia ja muita sukulaisia. Syntymäpäiväjuhliin tulee myös sukulaisia Uhtualta ja Suomesta.

— En juhli aina syntymäpäiviäni Vuokkiniemessä. Olen joskus juhlinut siellä pyöreitä vuosilukuja.

Rettijeva on viime vuosina käynyt Vuokkiniemessä harvoin. Kun hän oli nuorempi ja äiti oli vielä elossa, hän kävi kylässä monta kertaa vuodessa. Nyt hän oleskelee siellä pääosin kesällä.

— Talvella on pimeät päivät ja yöt eikä ole mitään erikoista tekemistä. Kesällä pääsee käymään metsässä poimimassa marjoja ja sieniä ja kalastamassa. Ennen tykkäsin käydä kalareissuilla veljien kanssa ja metsässä siskojen kanssa.

Rettijevan mukaan kotikylä vetää aina puoleensa. Vaikka hän käy harvoin Vuokkiniemessä tapaamassa sisaruksiaan, hän puhuu heidän kanssaan joka päivä puhelimessa. Puhutaan vain äidinkieltä, vienankarjalaa.

Lue lisää Karjalan Sanomista 6. joulukuuta.

0 kommentit