yhteiskunta / marraskuu 27, 2019 - 08:50

Asukkaat opiskelevat matkaoppaiksi

Jekaterina Pospelova

Kostamuksen kaupunkipiirin kulttuuritalo toteuttaa uutta projektia, jonka tavoitteena on lisätä matkailupalveluja Vuokkiniemessä. Hankkeessa on mukana paikallisia asukkaita.

Kulttuuritalon varajohtaja Olga Šakleina on varma, että runokylällä on suuri matkailupotentiaali.

— Vuokkiniemessä pidettävät tapahtumat kiehtovat turisteja sekä Karjalasta, että Suomesta. Kulttuuritilaisuudet herättävät kiinnostusta karjalaisuuteen, Šakleina huomauttaa.

Asukkaat saavat uuden ammatin Matkaoppaan koulutus on järjestetty kyläläisille syyskuusta 2019 alkaen. Kursseilla käy aktiivisia aikuisia ja koululaisia. Tavoitteena on laatia opastettu kylän kävelykierros. Kurssilaiset oppivat suunnittelemaan ja toteuttamaan opastuspalveluja.

— Opiskelen oppaaksi, koska olen kiinnostunut kyläni asioista ja haluan kertoa niistä matkailijoille. Vuokkiniemessä käy paljon suomalaisia, mutta en osaa suomea, siis voin opastaa vain venäjänkielisiä matkailijoita, kurssilainen Julia Krasikova kertoo.

Krasikovan mukaan kävelykierroksessa matkailijat tutustuvat Vuokkiniemen historiaan ja päänähtävyyksiin. Niiden joukossa ovat runonlaulaja Miihkali Perttusen patsas, ortodoksinen profeetta Elian kirkko ja kauppias Ontsin talo. Yhteensä kierros kestää puolitoista tuntia.

— Tuleville oppaille on hankittu tabletit. Niiden avulla he voivat esitellä vanhoja valokuvia ja kertoa esimerkiksi, millainen oli talo sata vuotta sitten, Krasikova sanoo.

— Meillä on aikomus tehdä todella jännittävä kierros, jonka aikana turistit saisivat tietoa karjalaisten uskomuksista, osallistuisivat rituaaleihin ja kuuntelisivat Kalevala-runoja, Šakleina korostaa.

Lisää aiheesta lehdessä 27.11.2019

0 kommentit