piirit / huhtikuu 27, 2017 - 15:52

Kansallispuisto avaa taiteilijaresidenssin

Julia Veselova
Vodlajärven kansallispuiston taiteilijaresidenssin hanketta käsitellään Berliinissa. Neljä kansainvälistä hanketta toteutetaan vuosina 2018—2019.

Uusi kulttuuriyhteistyö tuo taiteilijaresidenssin Vodlajärven kansallispuistoon. Taiteilijaresidenssi kehittää puiston infrastruktuuria ja antaa uusia majoituspaikkoja.

— Residenssi tuo lisää matkailijoita ja erityisesti taiteilijoita puiston alueelle. Eri alojen taiteilijat saavat mahdollisuuden määräaikaiseen työskentelyyn ja majoitukseen, Vodlajärven kansallispuiston asiantuntija Arina Olenina kertoo.

Vodlajärven alue on aina ollut erakkoelämän paikka, joka on viehättänyt hiljaisuudellaan ja kauneudellaan taiteilijoita ja antanut heille innoituksen.

Taiteilijaresidenssi on suuri ja kansainvälinen hanke, joka on parhaillaan vielä kehitteillä.

Oleninan mukaan vuonna 2018 hanke saa rahoituksen. Puistoon tulee useita mielenkiintoisia taidekohteita.

— Residenssin alueelle rakennetaan taidetalo vanhoista rautatiesäiliöistä. Puiston päätoimisto sijaitsee vanhan kalatehtaan alueella. Alueella on kolme suurta polttoainesäiliötä, jotka on tietysti käytettävä hyödyksi, mutta niiden hyötykäyttö on hyvin vaikeata ja kallista, Olenina sanoo.

Lisää lue Karjalan Sanomissa 26. huhtikuuta 2017.

0 kommentit