yhteiskunta / heinäkuu 17, 2018 - 11:31

Pyörätie suojaisi jalankulkijoita

Margarita Pehkonen

Vuodesta 2012 Petroskoissa on hyvää vauhtia kehittynyt pyöräilyliike. Pyöräilyä harrastavat osallistuvat aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin kuten esimerkiksi pyöräilyviikkoon ja pyöräilyparaatiin. Petroskoissa viimeksi pidetty pyöräilyparaati yhdisti yli kolme tuhatta osallistujaa.

Pyöräilyliikkeen edistäminen vaatii kaupungin liikenne- ja ensi kädessä pyöräilyinfrastruktuurin kehitystä. Viime aikoina Petroskoin puistoihin on rakennettu aktiivisesti pyöräteitä.

Infrastruktuurin kehitys ilahduttaa pyöräilyn harrastajia, mutta heillä on ehdotuksiakin sen mahdollisesta parantamisesta.

— Olisi hyvä jos pyörätiet rakennettaisiin kaupungin keskustakaduille. Se helpottaisi niin itse pyöräilyä kuin pyöräilytapahtumien järjestämistä, Petroskoin pyöräilyliikkeen johtaja Anastasia Nerovnaja toivoo.

Onko suinkaan mahdollista rakentaa pyörätie Petroskoin pääkadulle Leninin valtakadulle? Siitä Petroskoin kaupunginhallituksen edustajat neuvottelivat jo kaksi vuotta sitten. Tähän asti tilanne ei ole muuttunut.

— Pyöräteitä voi rakentaa Petroskoin keskustakaduille vain näiden katujen peruskorjauksen ja liikenneverkon muutosten jälkeen. Valitettavasti nyt kaupungin budjetissa ei ole rahaa tämän hankkeen toteuttamiseen, Petroskoin kaupunginhallituksen ympäristöosaston johtaja Anna Dudyrina korostaa.

Pyöräteiden puutteen vuoksi monet pyöräilyä harrastavat ajavat Petroskoissa jalkakäytäviä tai ajorataa pitkin.

— Valitettavasti monet petroskoilaiset pyöräilijät eivät tiedä liikennesääntöjä pyöräilyn osalta. Hyvin usein aikuiset pyöräilevät jalkakäytävällä eivätkä väistä jalankulkijoita. Yhtä usein monet ylittävät kadun suojatiellä pyörän selässä. Tämäkin on kielletty. Yritämme kertoa pyöräilyliikkeen osallistujille liikennesäännöistä. Valitettavasti tänä vuonna sellainen koulutustapahtuma ei ole onnistunut, Anastasia Nerovnaja sanoo.

Venäjän liikennepoliisin Karjalan osaston edustaja Anna Pekša korostaa, että jalkakäytävällä ajavien pyöräilijöiden pitää aina väistää jalankulkijoita.

 

Lisää aiheesta lehdessä 11.07.2018

 

0 kommentit