yhteiskunta / toukokuu 28, 2014 - 14:26 / päivitetty kesäkuu 4, 2014 - 15:14

Sandarmohiin muistomerkki suomalaisuhreille

kuva: Oleg Gerasjuk
Muistomerkin pienoismalli luovutetaan Karhumäen piirin kotiseutumuseolle. Karjalan Inkeri-liiton puheenjohtaja Vladimir Kolomainen toivoo, että museon kävijät innostuvat myös käymään hautausmaalla katsomassa oikeata muistomerkkiä.

Karjalassa on löydetty kolme joukkoteloituspaikkaa, joista yksi on Karhumäen piirikeskuksen tienoilla Sandarmohissa. Eri tietojen mukaan paikalla syyttömästi surmattujen henkilöiden määrä vaihtelee kahdeksasta tuhannesta yhdeksään ja puoleen tuhanteen, joista suomalaisuhreja on vähintään kahdeksansataa.

Karjalan suomalaisten Inkeri-liitto hautoo ajatusta muistomerkin pystyttämisestä Karhumäen piiriin Sandarmohin hautausmaalle.

— Käydessäni Sandarmohissa laskin hautausmaalla olevia muistomerkkejä. Niitä on yli 60. Ihmeekseni en ole nähnyt siinä suomalaisuhreille pystytettyä muistomerkkiä, Inkeri-liiton puheenjohtaja Vladimir Kolomainen toteaa.

Inkeri-liitto on tukenut puheenjohtajansa edistämää hanketta. Nykyisin Pietarissa asuva nuori petroskoilainen kuvanveistäjä Pavel Kaltygin on ryhtynyt töihin. Muistomerkin pienoismalli on jo valmis. Taivas, joka näkyy valkoisesta graniittikivestä leikatusta ristinmuotoisesta aukosta, symboloi ikuisuutta. Suurin osa suomalaisista on luterilaisia ja risti on luterilaisuuden symboli. Valkoinen väri muistuttaa Suomen lippua, ja lintu, joka istuu ristillä, symboloi vertauskuvallisesti vapautta.

— Huomasin, että Sandarmohissa ei kuulu lintujen ääniä. Siksi päätimme, että elävien lintujen puutteesta olkoon hautausmaalle pystytettävässä muistomerkissä ainakin messinkinen metsäkyyhky, Vladimir Kolomainen kertoo.

Monoliittinen teräsbetoninen kantava osa tulee maan alle, josta 2,8 metrin korkea muistomerkki kohoaa.

— Nyt kaikki touhut liittyvät juuri jalustan rakentamiseen. Siihen tarvitaan 120 000 ruplaa. Karhumäen piirin johtaja on antanut luvan muistomerkin pystyttämiseen. Jalusta on tarkoitus asettaa paikalleen kuluvana vuonna kesäkuun puoliväliin mennessä, Kolomainen sanoo.

Muistomerkin paljastajaiset aiotaan pitää jo ensi vuonna poliittisten uhrien muistopäivänä viidentenä elokuuta. Muistomerkin kustannusarvio on 2,2 miljoonaa ruplaa ja se on Inkeri- liiton puheenjohtajan perustamalle ei-kaupalliselle säätiölle hyvin riskialtis hanke.

Lisää lehdessä 28. toukokuuta.

 

Karjalan Inkeri-liiton hankkeen yhteisrahoitukseen voi osallistua lähettämällä rahavaroja liiton tilille. Pankkiyhteystiedot ovat seuraavat:

Venäjän Sberbank-pankin haaraosasto nro 8628, Petroskoi
Vastaanottajapankin БИК 048602673
Vastaanottajapankin tili 30101810600000000673
Vastaanottajan tili 40703810725000092240
Vastaanottaja: Karjalan alueellinen kansalaisjärjestö Karjalan suomalaisten Inkeri- liitto
Vastaanottajan henkilökohtainen veronmaksunumero ИНН 1001991733

2 kommentit

Kommentit

Lähettänyt Ti, 06/03/2014 - 14:52 käyttäjä makarainen
Lehtiartikkelin mukaan muistomerkkejä on alueella jo yli 60. Tottahan sinne vielä mahtuu. Parempi olisi käynnistää yhteinen hanke, jossa pystytettäisiin muistomerkki kaikille alueelle haudatuille kansallisuudesta riippumatta. Tällaiselle hankkeelle olisi helpompi saada rahoitus ja kaikkien tahojen hyväksyntä.
Lähettänyt Ke, 06/04/2014 - 15:23 käyttäjä mikkon
... toki osittain. Siellä on jonkun kansan/valtion pysyttämiä muistomerkkejä suhteellisen vähän. Siihen 60:een on tainnut mahtua myös pienemmät, yksityisten omille sukulaisilleen pystyttämät. Ukrainalaiset, puolalaiset ym. pystyttäneet omille uhreilleen muistomerkit. Suomalaisten/inkerinsuomalaisten vuoro olisi sinänsä ollut jo vuosia sitten. Hyvä että nyt on ryhdytty tuumasta toimeen. Toisaalta yhteisen, laajemman monumentin hanke näyttää loogiselta. Mikä ettei? / Mikko Nesvitski