talous / lokakuu 23, 2013 - 09:35

Tienrakentajat erehtyivät laskelmissaan

kuva: Karjalan rakennusministeriö
Vologdasta Kirillovin ja Puudosin kautta Karhumäelle kulkevaa tietä korjataan.
Vologdasta Kirillovin ja Puudosin kautta Karhumäelle kulkevaa tietä korjataan.

Karjalan tierahaston vaje on arvioiden mukaan 400–480 miljoonaa ruplaa.

Polttoaineveron tuotto on tänä vuonna arvioitua heikompi.

— Polttoaineveron tuotto on laskenut siirtyessä Euro 4 ja Euro 5 normien mukaisiin polttoaineisiin, joiden valmistevero on muita pienempi, Karjalan liikennekomitean puheenjohtaja Konstantin Harakozov sanoo.

Ennakkolaskelmien mukaan tänä vuonna tasavallan tierahastoon pitäisi saada polttoaine- ja liikenneveroista yli kolme miljardia ruplaa, mutta lokakuuhun saakka tasavalta on saanut vain 1,9 miljardia ruplaa.

Rahan puutteen vuoksi tasavallan teitä korjataan ja rakennetaan suunniteltua vähemmän. Ihala-Raivio-Syväoro -tienosan korjausta lykätään ensi vuoteen.

Karelia ENPI -ohjelman rahoittama Louhi–Suoperä -tie valmistuu vasta ensi vuonna. Rakennustyöt ovat alkaneet, mutta ne myöhästyvät suunnitellusta aikataulusta.

Hankkeella on suuri merkitys liikennekehityksen kannalta. Hankkeen toteuttaminen edistää rajan ylittävää yhteistyötä Suomen ja Karjalan tasavallan välillä ja kehittää rajan ylittäviä liikenneyhteyksiä. Kuusamon–Suoperän rajanylityspaikan tieyhteys liittovaltion Pietari–Murmansk -tielle parantuu huomattavasti.

0 kommentit